Hallin säännöt

Ei juoksuisia narttuja halliin.
Käytä aina koirasi kunnolla tarpeillaan ennen treeneihin tuloa! Älä anna sen tehdä tarpeitaan halliin tai merkata esteitä. Näin varmistat, etteivät hajut häiritse muita koiria ja halli pysyy siistinä.
Jos vahinko kuitenkin sattuu, korjaa kakat ulkoroskikseen ja pyyhi kakka-/pissakohta rätillä sekä aineella. Käytön jälkeen huuhtele rätti ja palauta tavarat paikoilleen. Siivoa kakat myös hallin piha-alueelta sekä tienvarresta.
Kipua tuottavien / eläinsuojelulain vastaisten koulutusvälineiden sekä koulutustapojen käyttö hallissa on kielletty!
Odota oman vuorosi alkua ulkona tai ”autotallin” puolella aiheuttamatta häiriötä treenaajille. Kurkata voi, onko ketään paikalla, mutta ei koiria halliin kysymättä treenaajilta!
Vuoron vaihtuessa varmista, että poistuville on riittävästi tilaa ja ettei koirasi aiheuta kohtuutonta häiriötä poistuville koirakoille.
Jos vuoroa vaihtaessa ohitukset eivät onnistu turvallisesti kapeassa eteiskäytävässä, on väistämisvelvollisuus sisään tulevalla porukalla. Väistää voi joko ulos tai ​sovittaessa​ myös halliin sisään luvan saatuaan.
Jotta myös seuraavat pääsevät käyttämään varaamansa ajan tehokkaasti, pidä huoli että saavut ja lähdet vuoroltasi ajallaan.
Noudata varaamasi vuoron aikarajaa. Vuorot alkavat ja loppuvat tasatunnein vaikka edellisellä / seuraavalla tunnilla ei olisikaan tulijoita. Väärinkäytöksistä laskutamme listan mukaisen tuntihinnan.
Korjaa omat jälkesi (namipaketit, karvatupot ym. roskat roskakoriin, lainaamasi käyttöesineet hyllyille)
Jos käytät tilanjakajapressuja, korjaa ne siististi viikattuina takaisin paikalleen käytön jälkeen.
Jos siirrät puomia, laita se takaisin käyttökuntoon (rampit paikoilleen). Älä jätä ramppeja roikkumaan tukipalkkien varaan. Varmista että rampit ovat tukevasti, ettei seuraavalle käyttäjälle satu vahinkoa!
Korjaa esteet käytön jälkeen pitkänsivun seinustalle siististi riviin.
Käyttäessäsi hallin juomakippoja, palauta ne tyhjennettyinä wc-tilaan. Jos vettä loiskuu häkkeihin, kuivaa pohja ja nosta mahdolliset pehmusteet kuivumaan. Älä jätä vettä lillumaan häkin pohjalle.
Jos jotain rikkoutuu käytössänne, ilmoitattehan siitä sähköpostitse tai soittamalla jotta asia voidaan korjata mahdollisimman pikaisesti!
Kerrothan säännöistä myös muulle ryhmällesi, jotta kaikki osaavat toimia hallilla asiallisesti!

KIITOS!